Karkulaiset

Kello oli jo seitsemän illalla mutta oli yhä valoisaa. Valoisuus oli lisääntynyt nopeasti viimeisimpien viikkojen aikana. Lähes kaikki lumet olivat lähteeneet ja ensimmäiset leskenlehdet näkyivät jo tienlaitamilla. Ruohonkorret olivat kauniita peittyessään valkoiseen kuuraan. Oli ollut kylmä, vaikkakin kaunis päivä. Vedin hanskat käteen, sillä tuuli yhdistettynä pariin pakkasasteeseen sai ilman tuntumaan jäätävältä. Kylmä ilma ei ollenkaan sopinut tähän muuten niin keväiseen maisemaan. Kävelin vähän ripeämmin sillä halusin jo päästä tallin lämpöön. Kuvittelin mielessäni höyryävän lämpimän hevosen jonka harjaan voisin painaa kylmästä kohmeat käteni. Ei se tietenkään ihan niin menisi. Ulos ja kentällehän minä joutuisin, enkä tallin lämpöön mutta en halunnut ajatella sitä vielä.

Tallipihalle tultuani katsahdin ensimmäiseksi tottuneesti tarhaa kohti missä tavallisesti olin tottunut näkemään kaksi heinää rouskuttavaa suomenhevosta sekä kaksi riehakasta varsaa. Nyt tarhojen portit olivat kuitenkin auki ja päättelin, että Latu oli varmaan ottanut hevoset jo sisään. Kiitin onneani kun säästyin hevosenhakureissulta ja kiirehdin sisään talliin. Melkein kävelin Latua päin kun tämä tuli pikavauhtia ulos tallista.
"Hae äkkiä pari narua ja tule auttamaan. Hevoset ovat karanneet!" hän sanoi.
"Mitä, häh, miten?" ihmettelin hidasälyisenä ihmisenä.
"Joku hevosista on päättänyt pitää vähän hauskaa ja avannut portit, onneksi Kimi oli sentään karsinassa. Se ei osaisi varoa autoja yhtään. Eivät kyllä osaa varsatkaan..." hän selitti samalla kun minä koppasin käteeni pari narua ja lähdin matkaan.

Latu lähti autolla tietä pitkin kauemmas ja minä jäin tallin lähistölle etsimään  hevosia metsistä. Varsojen olinpaikkaa ei kyllä kauaa tarvinnut miettiä. Vihainen naapurinsetä tuli tietä pitkin perässään kaksi köydessä hyppelehtivää varsaa. Varsat olivat kuulemma kakkineet hänen terassilleen. Pahoittelin tapahtunutta ja annoin kympin korvaukseksi. Sitten otin varsat ja lihava, yrmy mies lähti kotiinsa tuhahdellen vielä mennessään jotain laiskoista naapureista ja kurittomista eläimistä. Jätin kuittailut omaan arvoonsa ja vein äkkiä Rosen ja Innan talliin. Eivät huolet siihen loppuneet. Lotta ja Riina olivat vielä kateissa.

Lähdin siis takaisin metsään ja ehdin käyskennellä siellä hyvän tovin kunnes jostain kuului hevosen hirnuntaa. Lähdin ääntä kohti. Matka ei ollut pitkä. Tulin pururadalle josta olin aikaisemmin ratsastanut Riinan kanssa. Samaan aikaan Latun auto kurvasi paikalle toisesta suunnasta. Lotta ja Riina seisoivat keskellä pururataa, kuin katsomassa jotain. Menin lähemmäs ja näin mitä ne katsoivat. Pikkuinen, noin 7-8 vuotias tyttö istui pienen pilkullisen ponin selässä ja katsoi kauhistuneena kahta isoa hevosta. Ikäämn kuin se ei vielä riittäisi, kyseinen tyttö sattui olemaan sen yrmyn naapurinsedän lapsi. Hän ei varmasti pitäisi tästä.

Sillä aikaa kun minä tein viisaita ja vähemmän viisaita päätelmiäni, oli Latu jo kopannut hevoset kiinni ja lastannut ne traileriin. Minä pahoittelin vielä tapahtunutta tytölle ja sitten hyppäsin autoon ja ajoimme tallille.

Sinä päivänä en enää jaksanut lähteä ratsastamaan, oli tapahtunut jo liikaa ja minua väsytti. Juoksutin Riinaa hetken kentällä ja sitten hoidin. Olin juuri lähdössä kun yrmy naapurinsetä tuli vielä vaimonsa kanssa valittamaan meille kuinka heidän suloinen Pirkkaliisansa oli kokenut kauhunhetkiä ratsastaessaan maastossa. Kuuntelimme haukut vaivautuneina ja vannoimme, ettei tämä toistu. Naapurit lähtivät nokka pystyssä kotiinsa. Minä päätin vihata heitä. Lähdin kotiin ja olin onnellinen. Puolen tunnin päästä saisin vihdoin kuumaa kaakaota!