Laukannostoja

Juoksin kiireessä kohti tallia. Opistolla oli mennyt myöhään ja halusin ehtiä ratsastaa ennen pimeää. Riinakin varmaan odotteli jo kärsimättömänä tarhassa. Olisi tietysti nopeampaa tulla autolla mutta se tuntuisi vähän tyhmältä, kun tallille on vain kilometri. Ajattelin tulevaa ratsastusta. Toivoin, että tarhassa minua odottaisi puhdas hevonen jonka voisin vain pyyhkäistä pölärillä ja sitten ratsastaa.

Turha toivohan se oli. Tullessani tarhan portille näin minua odottamassa kauttaaltaan märän ja mutaisen hevosen. Sen ympärillä kirmasi tallin uusin tulokas, pikkiriikkinen Rose-varsa joka yritti saada itsensä mahtumaan aidanraosta. Eihän se tietenkään onnistunut, vaan raukka onnistui saamaan itsensä jumiin. Parin tyytymättömän hirnahduksen jälkeen se pääsi irti ja pudisteli päätään pari kertaa. Onneksi Latu oli päättänyt laittaa sen Riinan ja Lotan kanssa samaan tarhaan. Varsan menoa oli hulvatonta katsella ja tylsähän sen olisi yksin olla. Jätin kuitenkin ihastuttavan varsan leikkimään Lotan kanssa ja otin Riinan mukaani ajatellen kauhulla tulevaa harjaussessiota. Matkalla vastaan tuli Latu Rommin kanssa. He olivat varmaankin menossa maastoilemaan.
”Sulla taitaa olla hitonmoinen harjaus edessä”, hän tuumaili ja katsoi minua vahingoniloisesti.
”Joo, ei tässä taida muu auttaa kuin antaa sen kuivua ja sitten harjata”, huokaisin. En taitaisi sittenkään selvitä kentälle ennen pimeän tuloa.
”No, onnea vaan, ei käy kateeks”, Latu nauroi ja lähti.

”Mitä ihmettä mä teen sun kanssas?” puhelin Riinalle joka oli innokkaasti mukana karsinansiivouksessa ja tuli nuuhkimaan jokaista lantatalikollista. Teki mieli tuoda sille heinää, että se keskittyisi johonkin muuhun mutta heinät oli saatu jo tarhassa eikä Riinaa sopinut lihottaa. Karsinan siivouksen aikana muta pääsi kätevästi kuivumaan. Harjauksessa meni ainakin tunti, sillä aina kun vaihdoin harjaa oli minun haettava se mitä mielikuvituksellisimmista paikoista. Voisi olla hyvä idea sitoa Riina kiinni harjauksen ajaksi mutta se veisi liikaa aikaa.

Lopulta kaikki oli valmista ja Riina turvallisesti suitsittuna. Lähdin taluttamaan sitä kentälle. Riina hirnui kaihoissaan Lotalle, joka katseli meitä tarhasta. Niistä oli tullut parhaat ystävät. Sain sen kuitenkin kentälle ja nousin selkään. Tarkoituksenani oli treenata laukannostoja. Ne oli saatava sujumaan, jotta voisin alkaa opettaa Riinalle esteratsastusta. Kyllähän se maastossa laukata osasi mutta anti olla kun pitäisi käskystä nostaa laukka. Ei sitten millään voi mennä muuta kuin kiitoravia. Kerrassaan turhauttavaa!

Pitkien verryttelyjen ja monen monituisten volttien ja ympyröiden jälkeen sain Riinan kulkemaan hieman pyöreämmin. Ei se vielä niska pyöreänä ollut, peräänannosta puhumattakaan mutta myötäsipä edes vähän. Onnistumisesta ilahtuneena päätin kokeilla laukkaa. Tein puolipidätteen, Riina reagoi. Siirsin jalkaani hieman ja Riina valpastui. Odotin hetken aikaa jännittyneenä. Nyt tämä onnistuu, olen varma siitä! Annoin pohkeet. Mitään ei tapahtunut. En kuitenkaan lannistunut vaan aloitin alusta. Riina kiihdytti ravia. Yritin hidastaa sitä mutta se vain viskoi päätään. Yritin vielä muutaman kerran. Viimeisellä kerralla se nosti laukan. Ei kylläkään kunnollista nostoa vaan lähinnä se kaatui laukkaan. Olin silti iloinen pienestä onnistumisesta. Vaatisi paljon harjoittelua, että Riinasta tulisi kunnon hevonen mutta olin varma, että se olisi sen arvoista!