Laukannostot ovat alkaneet sujua päivien myötä yhä paremmin. Se mikä aikaisemmin keski kolme kierrosta, tapahtuu nykyään kolmen metrin aikana. Tietysti pientä hiomista on vielä, mutta kehitystä on tapahtunut huimasti. Riinaa ei uskoisi samaksi hevoseksi kuin mikä se oli tänne tullessaan. Myös jonkinlaista pyöreyttä löytyi. Tosin hyvin pientä enkä enempää vaadikkaan. Aikaisemmin lähes käyttämättömän nelivuotiaan lihaksisto ei ole vielä niin kehittynyt, että siltä voisi vaatia liikoja.
Asiat olivat kuitenkin sillä mallilla, että päätin esitellä Riinalle puomin. Kyllähän sekin välillä tarvitsi kiinnostavampaa tekemistä kuin tylsät koulukiemurat. Innostuneena keksimästäni ideasta riensin tallille pikavauhtia jotta pääsisin nopeasto ratsastamaa. Eihän siitä tietenkään mitään hyötyä ollut sillä hevoset popsivat vielä kauroja mutta ainakin tunsin olevani nopea.
Siinä odotellessani laittelin kentälle puomin. Päätin laittaa aluksi vain yhden, ettei Riina kauheasti säikkyisi, tai "säikkyisi". Sitten hain polleni tarhasta, heitin varusteet niskaan ja toin kentälle. Riina pysähtyi jo portilla ihmettelemään uutta esinettä. Se nosti päätään ylöspäin ja tarkasteli puomia ikään kuin se olisi suurikin hirviö. Ilmeisesti se kuitenkin päätti, ettei puomista ollut vaaraa, sillä lopulta se töytäisi minua selkään kuin sanoen, että mennään jo.
Käppäilin Riinan kanssa muutaman kierroksen kentällä ja ohjasin sen sitten kohti puomia. Riina käveli ihan rauhassa puomille ja pysähtyi kuin seinään. Kannustin sitä pohkeilla mutta se vain käänsi päätään ja katsoi minua kuin mitäkin idioottia. Sitten se kopsautti kavionsa puomiin ja käänsi taas päätään. "Siitä pitää mennä yli tollo!" Sähähdin Riinalle joka edelleen seisoi paikallaan hievahtamatta. Mulkaisin Latua joka nauraa kihersi kentän laidalla. Ei ollut minun vikani jos ääliö-Riina luuli puomi ylitsepääsemättömäksi esteeksi.
Lopulta alistuin kohtalooni ja nousin selästä taluttaakseni Riinaa. Samaan aikaan Latu oli kaivanut videokameransa esiin ja otti minusta epäilemättä hauskaa kuvamateriaalia. En kuitenkaan ajatellut sitä vaan suuntasin kaiken energiani käsillä olevaan tehtävään, puomin ylitykseen. Kävelin puomin ylitse itse pitäen kiinni Riinan narusta. Nyt sillä ilmeisesti välkähti päässä, että puomi ei ollutkaan seinä, ja hyvinhän se lopulta pääsi yli. Taputin Riinaa kaulalle ja annoin sille palan porkkanaa.
Toisella kerralla ylitys onnistuikin sitten jo ihan ratsain. Tosin vain löysin ohjin ja jokainen jalka varoivaisesti yksitellen. Muutaman totutteukerran jälkeen Riina menikin jo innoissaan yli sekä ravissa, että laukassa. Ehkä vähän liiankin innokkaasti, mutta parempi näin päin.
perjantai 27. huhtikuuta 2012
tiistai 17. huhtikuuta 2012
Selästä käsin part. 2
jatkoa edelliseen...
Tullesani kentälle en voinut olla nauramatte edessäni avautuvalle näytelmälle. Kimi laukkasi innoissaan ympäri kenttää ohjien laahatessa maata. Latu taas käveli turpeen peittämänä ja yritti turhaan saada Kimiä rauhoittumaan. Koko tilanne näytti niin sekopäiseltä, että sain hillittömän hepulin ja kesti tovin ennenkuin pystyin keskittymään ja menin auttamaan Latua. Yhdessä saimme Kimin rauhoittumaan ja muutaman rauhallisen kierroksen jälkeen Latu lähti viemään Kimiä kohti tallia. Minä taas nousin Riinan selkään toivoen, etten järjestäisi samanlaista näytöstä.
Päätin tehdä tänään kaiken kunnolla. Halusin onnistua ensimmäisellä kerralla, ja tehdä kaksi oikeaoppista nostoa. Se oli kyllä aika vaikeasta saavutettava tavoite mutta kuitenkin mahdollinen. Lähdin tekemään laajoja kaaria ja ympyröitä käynnissä pitkin ohjin. Tiesin, että kunnon verryttely olisi tärkeää mikäli tahtoisin päästä tavoitteeseeni. Riina kulki eilisen pitkän juoksutuksen jäljiltä melko rauhallisesti mikä oli hyvä. Lisäenergiaa ei tässä kaivattaisi.
Ohjat kerättyäni rupesin tekemään voltteja ja ravailemaan vähän. En vaatinu Riinalta vielä asetusta, saati sitten muotoa. Halusin tehdä yhden asian kerralla kunnolla ja tällä hetkellä korjattava ongelma oli laukannosto. Riina kuitenkin taipui ihan hyvin ilman mitään ohjetta. Se taisi olla tänään hyvällä tuulella.
Tehdessäni Riinan kanssa erilaisia ratsastusradan teitä tuli Latu tarhoilta Lotan kanssa. Riina höristi korviaan kaverin saapuessa. Se yritti tempoa kohti kentän laitaa mutta sain sen pidettyä kurissa kunnes se huomasi Lotankin tulevan kentälle. Siitähän se vallan riemastui! Yhtään ei voinut seistä, vaan kokoajan oli pakko stepata ja yrittää kääntyä toiselle puolelle kenttää. Ajattelin, että Riina ottaisi mallia Lotasta jota piti välillä jopa näpäyttää raipalla mutta turha haavehan se oli. Esitys vain jatkui ja jatkui. Päätin kuitenkin kokeilla laukannostoa.
Pyysin Latua vähäksi aikaa uran sisäpuolelle kävelemään ja ryhdyin valmistelemaan nostoa. Puolipidätteitä, tempon vaihdoksia ja sitten laukka-avut. Onnistui! En olisi ikinä voinut olla onnellisempi. Vaikka laukka olikin täyttä kaahausta vailla mitään rytmiä, puhumattakaan kulmiin menosta, olin saanut Riinan nostamaan laukan. Taputin sitä reippaasti kaulalle ja annoin sen laukata Lotan siirtyessä taaksemme ravaamaan. Siirsin Riinan vielä muutaman kerran raviin ja käyntiin ja sain sekä käynnistä, että ravista hyviä nostoja. Tästä hyvästä Riina ansaitsisi ylimääräisen porkkanan.
Jäähduttelin lopuksi ravissa ja mietin tulevaa. Huomenna harjoittelisin vielä laukannostoja, ihan vain varmistukseksi, että oppi on mennyt perille. Sitten olisi aika opettaa asetukset ja muut härpäkkeet ja lopulta tutustuttaa Riina myös esteisiin. Ne olivat kuitenkin vielä kaukana tulevaisuudessa. Päätin elää hetkessä ja nauttia tästä onnistumisesta!
Tullesani kentälle en voinut olla nauramatte edessäni avautuvalle näytelmälle. Kimi laukkasi innoissaan ympäri kenttää ohjien laahatessa maata. Latu taas käveli turpeen peittämänä ja yritti turhaan saada Kimiä rauhoittumaan. Koko tilanne näytti niin sekopäiseltä, että sain hillittömän hepulin ja kesti tovin ennenkuin pystyin keskittymään ja menin auttamaan Latua. Yhdessä saimme Kimin rauhoittumaan ja muutaman rauhallisen kierroksen jälkeen Latu lähti viemään Kimiä kohti tallia. Minä taas nousin Riinan selkään toivoen, etten järjestäisi samanlaista näytöstä.
Päätin tehdä tänään kaiken kunnolla. Halusin onnistua ensimmäisellä kerralla, ja tehdä kaksi oikeaoppista nostoa. Se oli kyllä aika vaikeasta saavutettava tavoite mutta kuitenkin mahdollinen. Lähdin tekemään laajoja kaaria ja ympyröitä käynnissä pitkin ohjin. Tiesin, että kunnon verryttely olisi tärkeää mikäli tahtoisin päästä tavoitteeseeni. Riina kulki eilisen pitkän juoksutuksen jäljiltä melko rauhallisesti mikä oli hyvä. Lisäenergiaa ei tässä kaivattaisi.
Ohjat kerättyäni rupesin tekemään voltteja ja ravailemaan vähän. En vaatinu Riinalta vielä asetusta, saati sitten muotoa. Halusin tehdä yhden asian kerralla kunnolla ja tällä hetkellä korjattava ongelma oli laukannosto. Riina kuitenkin taipui ihan hyvin ilman mitään ohjetta. Se taisi olla tänään hyvällä tuulella.
Tehdessäni Riinan kanssa erilaisia ratsastusradan teitä tuli Latu tarhoilta Lotan kanssa. Riina höristi korviaan kaverin saapuessa. Se yritti tempoa kohti kentän laitaa mutta sain sen pidettyä kurissa kunnes se huomasi Lotankin tulevan kentälle. Siitähän se vallan riemastui! Yhtään ei voinut seistä, vaan kokoajan oli pakko stepata ja yrittää kääntyä toiselle puolelle kenttää. Ajattelin, että Riina ottaisi mallia Lotasta jota piti välillä jopa näpäyttää raipalla mutta turha haavehan se oli. Esitys vain jatkui ja jatkui. Päätin kuitenkin kokeilla laukannostoa.
Pyysin Latua vähäksi aikaa uran sisäpuolelle kävelemään ja ryhdyin valmistelemaan nostoa. Puolipidätteitä, tempon vaihdoksia ja sitten laukka-avut. Onnistui! En olisi ikinä voinut olla onnellisempi. Vaikka laukka olikin täyttä kaahausta vailla mitään rytmiä, puhumattakaan kulmiin menosta, olin saanut Riinan nostamaan laukan. Taputin sitä reippaasti kaulalle ja annoin sen laukata Lotan siirtyessä taaksemme ravaamaan. Siirsin Riinan vielä muutaman kerran raviin ja käyntiin ja sain sekä käynnistä, että ravista hyviä nostoja. Tästä hyvästä Riina ansaitsisi ylimääräisen porkkanan.
Jäähduttelin lopuksi ravissa ja mietin tulevaa. Huomenna harjoittelisin vielä laukannostoja, ihan vain varmistukseksi, että oppi on mennyt perille. Sitten olisi aika opettaa asetukset ja muut härpäkkeet ja lopulta tutustuttaa Riina myös esteisiin. Ne olivat kuitenkin vielä kaukana tulevaisuudessa. Päätin elää hetkessä ja nauttia tästä onnistumisesta!
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Selästä käsin part. 1
Ajanpuutteen vuoksi en ehdi kirjoittaa koko tarinaa tänään.
Pyöräilin tallille hyvillä mielin. Olin saanut edellispäivänä monta onnistunutta laukannostoa juoksuttaessani Riinaa ja tänään oli tarkoitus kokeilla samaa ratsain. Olin varma sen onnistumisesta. Riina oli kehittynyt huimasti siitä kun ostin sen. Naurahdin mielikuvalle Riinasta silloin kun tapasin sen. Mutainen pitkäkarvainen takkuturkki -jonka juuri ja juuri tunnisti hevoseksi- hyppelehtimässä edestakaisin päätyen välillä ojaan minun yrittäessä pidellä sitä parhaani mukaan. Onneksi niistä ajoista on päästy ohi. Kyllähän se pieni Riinapiina kehittää vieläkin monenmoista toimintaa, mutta nykyään sen tempaukset ovat enimmäkseen hauskoja.
"Moi vaan", huikkasin tapani mukaan Latulle mennessäni sisälle talliin. Ennen olin aina aamuvirkku ja ensimmäisenä tallilla mutta nyt olen ruvennut lipsumaan tavoistani ja tulen tallille yleensä vasta yhdeksän aikaan.
"Moi", Latu vastasi lähtiessään Kimin kanssa kentälle. Kimi pysähtyi nuuhkaisemaan kättäni ja minä taputin sitä vähän kaulalle kunnes jatkoin varustehuoneeseen.
Hain Riinan varusteet ja harjat ja kävelin karsinalle. Siellä minua odotti mielenkiintoinen näky. Karsinan ovi oli auki ja Riina puoliksi ulkona. Pudotin tavarat maahan kiiruhtaessani estämään Riinan karkaamisen. Inna reppana säikähti ääntä ja peruutti karsinassaan törmäten seinään. Sain Riinan kuitenkin karsinaan ja huokasin helpotuksesta. Mitä olisikaan tapahtunut jos en olisi huomannut ja tallin ovi oli auki?
Riina oli yön jäljiltä melko puhdas joten pikainen harjaus ja kavioiden otto riitti. Enemmän aikaa menikin sitten harjojen kaivaminseen turpeesta jonne Riina oli ne piilottanut minun ottaessani takakavioita. Ärähdin sille hieman mutta en voinut olla pitkään vihainen vaan ryhdyin hymyillen laittamaan suitsia.
jatkuu...
Pyöräilin tallille hyvillä mielin. Olin saanut edellispäivänä monta onnistunutta laukannostoa juoksuttaessani Riinaa ja tänään oli tarkoitus kokeilla samaa ratsain. Olin varma sen onnistumisesta. Riina oli kehittynyt huimasti siitä kun ostin sen. Naurahdin mielikuvalle Riinasta silloin kun tapasin sen. Mutainen pitkäkarvainen takkuturkki -jonka juuri ja juuri tunnisti hevoseksi- hyppelehtimässä edestakaisin päätyen välillä ojaan minun yrittäessä pidellä sitä parhaani mukaan. Onneksi niistä ajoista on päästy ohi. Kyllähän se pieni Riinapiina kehittää vieläkin monenmoista toimintaa, mutta nykyään sen tempaukset ovat enimmäkseen hauskoja.
"Moi vaan", huikkasin tapani mukaan Latulle mennessäni sisälle talliin. Ennen olin aina aamuvirkku ja ensimmäisenä tallilla mutta nyt olen ruvennut lipsumaan tavoistani ja tulen tallille yleensä vasta yhdeksän aikaan.
"Moi", Latu vastasi lähtiessään Kimin kanssa kentälle. Kimi pysähtyi nuuhkaisemaan kättäni ja minä taputin sitä vähän kaulalle kunnes jatkoin varustehuoneeseen.
Hain Riinan varusteet ja harjat ja kävelin karsinalle. Siellä minua odotti mielenkiintoinen näky. Karsinan ovi oli auki ja Riina puoliksi ulkona. Pudotin tavarat maahan kiiruhtaessani estämään Riinan karkaamisen. Inna reppana säikähti ääntä ja peruutti karsinassaan törmäten seinään. Sain Riinan kuitenkin karsinaan ja huokasin helpotuksesta. Mitä olisikaan tapahtunut jos en olisi huomannut ja tallin ovi oli auki?
Riina oli yön jäljiltä melko puhdas joten pikainen harjaus ja kavioiden otto riitti. Enemmän aikaa menikin sitten harjojen kaivaminseen turpeesta jonne Riina oli ne piilottanut minun ottaessani takakavioita. Ärähdin sille hieman mutta en voinut olla pitkään vihainen vaan ryhdyin hymyillen laittamaan suitsia.
jatkuu...
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Maasta käsin
"Tänään menenkin tallille pyörällä, kun on noin lämmin", ajattelin katsahtaessani mittariin joka näyttää yhdeksää plus-astetta. Ulkona paistoi aurinko ja tien reunustalla kimaltelivat solisevat lumen sulamisesta aiheutuneet vesinorot. Heitin takin niskaan ja kiskoin sormikkaat käteen. Sitten vielä laukku olalle ja olin valmis lähtöön.
Pyörän lukko ei auennut helposti. Yöllä oli vielä ollut pakkasta ja jouduinkin suihkauttamaan siihen lukkosulaa ennenkuin se lopulta suvaitsi aueta. En antanut ilkeilevän lukon häiritä päivääni vaan pyöräilin pikavauhtia tallille. Siellä minua tervehti oma kullannuppuni Riina, joka hamusi taskuistani herkkuja. Sujautin sille vaivihkaa yhden sokeripalan ja varmistin, ettei Lotta nähnyt. Se oli viimeinen sokeripala.
"Tänään sinä saat luvan oppia sen laukannoston", sanoin Riinalle. Se pärskähti huvittuneesti, ikäänkuin kumoten väitteeni ja ilmoittaen, että se ei niin vain tapahtuisi. "Etpäs tiedäkkään, mitä olen varallesi suunnitellut", totesin ja lähdin tallille vetän Riinaa otsatukasta perässäni. Olin viime aikoina laiskistunut niin paljon, etten jaksanut edes riimua hakea, vaikka Riinan luonnetta ajatellen se olisi aikalailla välttämättömyys.
Hetken päästä minulla oli Riina juoksutusvälineissä kentällä. Se tutki ihmeissään uutta varustustaan. Pian se kuitenkin oppi kävelemään ympyrällä siivosti, ja kehotin sitä siirtymään raviin. Ravissakin meni hyvin, mitä nyt muutamat ilopukit ja pientä ohjaajan viemistä ympäri kenttää...
En tiedä kauanko Riinaa juoksutin, ja kuinka monta kertaa epäonnistuin, mutta lopulta olin saanut putkeen viisi onnistunutta laukannostoa. Päätin lopettaa harjoituksen siihen, että Riinalle jäisi onnistuminen mieleen. Huomenna sitten sama selästä käsin!
Pyörän lukko ei auennut helposti. Yöllä oli vielä ollut pakkasta ja jouduinkin suihkauttamaan siihen lukkosulaa ennenkuin se lopulta suvaitsi aueta. En antanut ilkeilevän lukon häiritä päivääni vaan pyöräilin pikavauhtia tallille. Siellä minua tervehti oma kullannuppuni Riina, joka hamusi taskuistani herkkuja. Sujautin sille vaivihkaa yhden sokeripalan ja varmistin, ettei Lotta nähnyt. Se oli viimeinen sokeripala.
"Tänään sinä saat luvan oppia sen laukannoston", sanoin Riinalle. Se pärskähti huvittuneesti, ikäänkuin kumoten väitteeni ja ilmoittaen, että se ei niin vain tapahtuisi. "Etpäs tiedäkkään, mitä olen varallesi suunnitellut", totesin ja lähdin tallille vetän Riinaa otsatukasta perässäni. Olin viime aikoina laiskistunut niin paljon, etten jaksanut edes riimua hakea, vaikka Riinan luonnetta ajatellen se olisi aikalailla välttämättömyys.
Hetken päästä minulla oli Riina juoksutusvälineissä kentällä. Se tutki ihmeissään uutta varustustaan. Pian se kuitenkin oppi kävelemään ympyrällä siivosti, ja kehotin sitä siirtymään raviin. Ravissakin meni hyvin, mitä nyt muutamat ilopukit ja pientä ohjaajan viemistä ympäri kenttää...
En tiedä kauanko Riinaa juoksutin, ja kuinka monta kertaa epäonnistuin, mutta lopulta olin saanut putkeen viisi onnistunutta laukannostoa. Päätin lopettaa harjoituksen siihen, että Riinalle jäisi onnistuminen mieleen. Huomenna sitten sama selästä käsin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)