"Tänään menenkin tallille pyörällä, kun on noin lämmin", ajattelin katsahtaessani mittariin joka näyttää yhdeksää plus-astetta. Ulkona paistoi aurinko ja tien reunustalla kimaltelivat solisevat lumen sulamisesta aiheutuneet vesinorot. Heitin takin niskaan ja kiskoin sormikkaat käteen. Sitten vielä laukku olalle ja olin valmis lähtöön.
Pyörän lukko ei auennut helposti. Yöllä oli vielä ollut pakkasta ja jouduinkin suihkauttamaan siihen lukkosulaa ennenkuin se lopulta suvaitsi aueta. En antanut ilkeilevän lukon häiritä päivääni vaan pyöräilin pikavauhtia tallille. Siellä minua tervehti oma kullannuppuni Riina, joka hamusi taskuistani herkkuja. Sujautin sille vaivihkaa yhden sokeripalan ja varmistin, ettei Lotta nähnyt. Se oli viimeinen sokeripala.
"Tänään sinä saat luvan oppia sen laukannoston", sanoin Riinalle. Se pärskähti huvittuneesti, ikäänkuin kumoten väitteeni ja ilmoittaen, että se ei niin vain tapahtuisi. "Etpäs tiedäkkään, mitä olen varallesi suunnitellut", totesin ja lähdin tallille vetän Riinaa otsatukasta perässäni. Olin viime aikoina laiskistunut niin paljon, etten jaksanut edes riimua hakea, vaikka Riinan luonnetta ajatellen se olisi aikalailla välttämättömyys.
Hetken päästä minulla oli Riina juoksutusvälineissä kentällä. Se tutki ihmeissään uutta varustustaan. Pian se kuitenkin oppi kävelemään ympyrällä siivosti, ja kehotin sitä siirtymään raviin. Ravissakin meni hyvin, mitä nyt muutamat ilopukit ja pientä ohjaajan viemistä ympäri kenttää...
En tiedä kauanko Riinaa juoksutin, ja kuinka monta kertaa epäonnistuin, mutta lopulta olin saanut putkeen viisi onnistunutta laukannostoa. Päätin lopettaa harjoituksen siihen, että Riinalle jäisi onnistuminen mieleen. Huomenna sitten sama selästä käsin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti