Laukannostot ovat alkaneet sujua päivien myötä yhä paremmin. Se mikä aikaisemmin keski kolme kierrosta, tapahtuu nykyään kolmen metrin aikana. Tietysti pientä hiomista on vielä, mutta kehitystä on tapahtunut huimasti. Riinaa ei uskoisi samaksi hevoseksi kuin mikä se oli tänne tullessaan. Myös jonkinlaista pyöreyttä löytyi. Tosin hyvin pientä enkä enempää vaadikkaan. Aikaisemmin lähes käyttämättömän nelivuotiaan lihaksisto ei ole vielä niin kehittynyt, että siltä voisi vaatia liikoja.
Asiat olivat kuitenkin sillä mallilla, että päätin esitellä Riinalle puomin. Kyllähän sekin välillä tarvitsi kiinnostavampaa tekemistä kuin tylsät koulukiemurat. Innostuneena keksimästäni ideasta riensin tallille pikavauhtia jotta pääsisin nopeasto ratsastamaa. Eihän siitä tietenkään mitään hyötyä ollut sillä hevoset popsivat vielä kauroja mutta ainakin tunsin olevani nopea.
Siinä odotellessani laittelin kentälle puomin. Päätin laittaa aluksi vain yhden, ettei Riina kauheasti säikkyisi, tai "säikkyisi". Sitten hain polleni tarhasta, heitin varusteet niskaan ja toin kentälle. Riina pysähtyi jo portilla ihmettelemään uutta esinettä. Se nosti päätään ylöspäin ja tarkasteli puomia ikään kuin se olisi suurikin hirviö. Ilmeisesti se kuitenkin päätti, ettei puomista ollut vaaraa, sillä lopulta se töytäisi minua selkään kuin sanoen, että mennään jo.
Käppäilin Riinan kanssa muutaman kierroksen kentällä ja ohjasin sen sitten kohti puomia. Riina käveli ihan rauhassa puomille ja pysähtyi kuin seinään. Kannustin sitä pohkeilla mutta se vain käänsi päätään ja katsoi minua kuin mitäkin idioottia. Sitten se kopsautti kavionsa puomiin ja käänsi taas päätään. "Siitä pitää mennä yli tollo!" Sähähdin Riinalle joka edelleen seisoi paikallaan hievahtamatta. Mulkaisin Latua joka nauraa kihersi kentän laidalla. Ei ollut minun vikani jos ääliö-Riina luuli puomi ylitsepääsemättömäksi esteeksi.
Lopulta alistuin kohtalooni ja nousin selästä taluttaakseni Riinaa. Samaan aikaan Latu oli kaivanut videokameransa esiin ja otti minusta epäilemättä hauskaa kuvamateriaalia. En kuitenkaan ajatellut sitä vaan suuntasin kaiken energiani käsillä olevaan tehtävään, puomin ylitykseen. Kävelin puomin ylitse itse pitäen kiinni Riinan narusta. Nyt sillä ilmeisesti välkähti päässä, että puomi ei ollutkaan seinä, ja hyvinhän se lopulta pääsi yli. Taputin Riinaa kaulalle ja annoin sille palan porkkanaa.
Toisella kerralla ylitys onnistuikin sitten jo ihan ratsain. Tosin vain löysin ohjin ja jokainen jalka varoivaisesti yksitellen. Muutaman totutteukerran jälkeen Riina menikin jo innoissaan yli sekä ravissa, että laukassa. Ehkä vähän liiankin innokkaasti, mutta parempi näin päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti