Kauhunhetkiä, mutta onneksi turhia

Tulin tallille tapani mukaan aikaisin. Ei ollut yhtään tallifiilis, sillä satoi kaatamalla, polku oli mutainen, oli kylmä ja tuuli, ja tänään pitäisi treenata kouluratsastusta. Huokaisin tylsistyneenä. Tällaisina päivinä sitä miettii, miksi ostinkaan hevosen?

Katsahdin  nopeasti tallin ovelle. Se oli lukossa joten Latu ei ilmeisestikkään ollut vielä saapunut. Vielä ei kuitenkaan ollut hevosten aamuruokinnan aika, joten päätin siinä joutessani käydä tarkastamassa tarhojen aidat. Tarkistaessani viimeistä tarhaa, alkoi tallusta kuulua outoa ääntä. Ajattelin kuulevani harhoja, mutta päätin silyi mennä tarkastamaan.

Lukko ei ollut aueta. Yritin sulatella sitä, mutta ei siitä paljoa apua ollut. Käteni vain kohmettuivat entisestään. Lähdin kohti vajaa ja höngin samalla lämmintä ilmaa jo lähes tunnottomiksi menneisiin sormiini. Palasin ovelle mukanani lukkosula, joka onneksi vielä toimi. Suihkautin nestettä avaimenreiästä sisään, ja parin minuutin päästä lukko viimein aukesi. Sisällä kohtasin odottamattoman näyn.

Kaikki hevoset kuljeskelivat vapaana tallikäytävällä. En tiennyt kuka oli oppinut avaamaan salvat, mutta sen tiesin, että hevoset oli heti saatava takaisin karsinoihin. Olin jo saanut lähes kaikki hevoset talliin, kun huomasin Riinan puuttuvan. Sitten näin raollaan olevan rehulan oven.

Sieltähän se Riina löytyikin, kouristelemasta rehulan lattilta, puoliksi syödyn kauralaatikon vierestä. Säikähdin ihan kamalasti ja yritin hysteerisesti saada Riinan nousemaan samalla kun näppäilin toisella kädellä eläinlääkärin numeroa. Suvaitsisi se Latukin jo saapua paikalle!

Onnistuin kuin onnistuinkin saamaan Riinan tallista ulos ja juoksuttamaan sitä pihalla. Onneksi kyse ei kuitenkaan ollut mistään hirveän vakavasta, sillä puolen tunnin kävelyn jälkeen se oli jo lähes normaali. Eläinlääkärin ajaessa pihaan en huomannut Riinassa mitään omituista, eikä hänkään, joten vein Riinan talliin. Kaurat jäivät kyllä antamatta!

Kouluvalmennus, perusjuttuja | Valmentaja: Hilma VRL-10350

Tulin pitämään valmennusta nedjelle ja Riinalle. Tänään keskittyisimme ihan perusratsastukseen ja siihen, että Riina tosiaan kulkisi oikein päin, käyttäen oikein takaosaansa ja selkäänsä. Alkuverryttelyissä testattiin ihan ensimmäiseksi, että kaasu ja jarru toimivat ja muutaman pysähdyksen jälkeen Riina alkoikin vastata nedjen apuihin nopeammin, eikä tarvittu enää niin suurta pidätettä tai paljon pohjetta, että jotain tapahtuisi. Kun nedje sai avut kunnolla läpi, jatkoimme valmennusta ravissa. Ravissa pyysin nedjen suurelle ympyrälle ja sitten ensin Riina kunnolla ulko-ohjan tuelle. Muutamien hangoittelujen jälkeen Riina alkoi kulkea oikein päin ympyrällä, pyysin nedjeä vaihtamaan suunnan ja tekemään saman harjoituksen toiseen suuntaan. Vasempaan kierrokseen Riina oli paljon kankeampi kuin oikeaan ja yritti jatkuvasti oikoa. Pienen työnteon jälkeen nedje sai tamman kuitenkin jo paljon paremmin taipumaan sisäpohkeen ympäri. Ravityöskentelyn jälkeen pyysin nedjeä laukkaamaan suurella keskiympyrällä ja vuorotellen suurentamaan ja pienentämään ympyrää. Ensin Riina rikkoi koko ajan raville, mutta lopulta alkoi kunnolla kantaa itseään ja säilytti laukan. Kun molempiin suuntiin oli saatu hyvä pätkä, päästin ratsukon tekemään loppuverryttelyt maastossa. Valmennus oli kuitenkin ollut Riinalle aika rankka, kun se oli alusta asti laitettu oikein päin ja tekemään töitä, vaikka mitään sen kummempaa ei tehty.

Kavaletteja

Huoh, taas se opiskelu alkoi, mihin hävisi kesäloma? Viimeset lomapäivät? Olihan kesään mahtunut paljon kaikenlaista. Ratsastelua, matkailua, maastoilua ja paljon kehitystä. Kesän kruunasi uittoreissu. Nyt alkavat uudet tuulet puhaltaa. Riina on valmis ensimmäisiin pienimuotoisiin koulukisoihin, ja valmennuksessakin pitäisi käydä. Ensin kuitenkin pidän vähän hauskaa ja kokeilen kavaletteja. Ne valmistavat Riinaa tuleviin estekisoihin, niihin tosin aikaisintaan vuoden päästä.

Riina katseli minua hieman pettyneenä laitumen aidan takaa. Eihän se tietenkään voinut ymmärtää miksen enää ole sen kanssa koko päivää niin kuin ennen. Korvaukseksi annoin Riinalle kunnon harjauksen. Ja sitä se tarvitsikin! Lukuisten syyssateiden ja mudassa piehtaroiniin jälkeen Riina näytti täsmälleen samalta kuin hakiessani sen kauppiaalta. Tuntihan siinä mudan poistamisessa ja takkujen selvityksessä meni mutta lopulta Riina näytti ihan normaalilta hevoselta. Suitsitin Riinan ja heilautin satulan selkään. Sitten vain kohti kenttää mihin olin jo valmiiksi pystyttänyt pari puomia.

Aloitin kevyellä alkuverryttelyllä. Riina oli tapansa mukaan melko kankea ja ravihevosmainen. Sitkeästi jatkoin sen kanssa ja samalla hetkellä kun se vähän pehmeni, annoin sen kävellä pitkin ohjin. Lopulta pitkän maanittelun jälkeen Riina tuntui taas ihan normaalilta hevoselta. Käänsin sen ravissa kohti kavalettia. Riina ei huomannut mitään ennen kuin parin metrin päässä esteestä joilloin se otti hirmuisen jätti loikan. Melkein tipuin kyydistä. Taputin Riinaa kuitenkin kaulalle. Olihan se sentään mennyt esteen yli.

Yhä uudestaan menin ravilla ja laukalla erilaisilla teillä, ja Riinakin alkoi jo kuumeta. Lopetin mielestäni parhaaseen suoritukseen. Riina oli mennyt hyvällä tempolla keskeltä estettä, vaikka hyppy vähän korkea vielä olikin. En kuitenkaan viitsinyt enaa piinata pollea, vaan tulin pari mukavaa puomiharjoitusta ja sitten olikin jäljellä enää loppuverryttelyt.

Uittoreissu

Tulin tavallista aikaisemmin tallille, koska oli vapaapäivä. Latua ei vielä näkynyt joten täytin heinäsäkin ja ryhdyin jakamaan hevosille heiniä. Ne kurkottelivat kaula pitkänä karsinanoven yli. Pikku-Voittokin ylettyi sen tekemään, olihan se jo lähes puolitoista-vuotias. Riina katsoi minua paheksuvasti kun veinkin heinät ensin nuorille enkä sille mutta unohti kaunansa kun sujautin sille porkkanan heinien mukana.

Lakaisin tallikäytävää samalla kun odottelin Latua. Lopulta hänkin saapui talliin, haukotellen makeasti. Hän toivotti nopeasti hyvät huomenet ja ryhtyi laittamaan hevosille riimuja. Minä ryhdyin samaan ja pian olimmekin valmiita lähtemään matkaan. Minulla oli mukanani Riina, Rose ja Lotta. Latu taas lähti viemään Kimiä ja Voittoa toiselle puolelle yksittäistarhoihin.

Aamu kului nopeasti. Tyhjensimme boksit ja pesimme lattian. Sitten laitoimme uudet kuivikkeet. Työ oli rankkaa ja se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Lattiat olivat menneet kamalaan kuntoon. Olin niin hikinen, että ehdotin Latulle uittoreissua ja tämä oli samaa mieltä. Järvi tosin oli melko kaukana, ratsain sinne kestäisi reilu tunti, mutta olihan se sen arvoista.

Suitsitimme hevoset mutta jätimme satulat talliin. Sitten lähdimme kävelemään ja ravailemaan metsäpolkuja pitkin järvelle päin. Minä Riinalla, Latu Lotalla (”Mitä nyt siitäkin tulisi jos ottaisin Kimin veteen, sehän saisi kohtauksen!”). Onneksi Lotalla on vähän enemmän järkeä päässä ja ainakin ojien ylitykset sujuivat mallikkaasti. Riinalta eivät niinkään, emme olleet pahemmin harrastaneet hyppyjä, ja se ei oikein osannut arvioida tarvittavan loikan suuruutta.

Lopulta pääsimme kuin pääsimmekin perille. Hevoset katsoivat vettä arvioiden, mutta kokeneemman Lotan perässä Riinakin uskalsi veteen. Suokkimme osoittautuivatkin oikein vesipedoiksi. Molemmat ruiskivat vettä ja laukkailivat matalikossa kuin pienet varsat. Uskaltauduimme jopa hieman syvemmälle. Riina päätti lähteä uintireissulle. Otin harjasta kiinni ja kelluin Riinan mukana, kunnes lopulta pääsimme rantaan. Sitten tapahtui jotain yllättävää. Lotta oli jo jonkin aikaa kuopinut maata ja yhtäkkiä se ryhtyi piehtaroimaan matalikossa. Latu ehti juuri ja juuri hypätä alas selästä. Nauroin Latun yllättyneelle ilmeelle ja tämä katsoi minua murhaavasti. Kosto siitä kun hän nauroi minulle opettaessani Riinalle puomeja.
Pääsimme kuitenkin kunnialla takaisin tallille, ja Latukin jo nauroi kommellukselleen. Oli aurinkoinen päivä joten uskalsimme jättää kosteat hevoset tarhaan. Kävin välillä kotona mutta illalla tulin vielä tallille hakemaan hevosia sisään ja antamaan Lotalle pienen määrän kivennäistä. Melassia se ei loman jälkeen ole saanut, kun olemme menneet vähän kevyemmin.

Paluu lomalta toi tullessaan monta mukavaa yllätystä

Muutaman lomaviikon jälkeen paluu tallille tuntui mukavalta. Onneksi Latu oli jaksanut huolehtia Riinasta vaikka lomailuni kestikin oletettua pidempään. Ennen lomaa olin mennyt Riinan kanssa yksittäistä puomia. Tänään ajattelin tehdä vähän puomiharjoituksia. Aika kevyitä kumminkin, ei ole kivaa hevosellekkaan jos heti laidunkauden jälkeen joutuu treenaamaan täysillä.

Tallille tullessani kohtasinkin yllätyksen. Tarhassa ei oletukseni mukaan ollutkaan kolmea hevosta, vaan neljä! Pieni ja suloinen voikko orivarsa temmelsi Lotan vierellä ja yritti innostaa Rosenkin mukaan leikkiin. Hieman jo kasvanut Rose ärsyyntyi vähän, mutta ryhtyi kuitenkin telmimään varsan kanssa. Silittelin Riinaa kaulalta ja katselin lumoutuneena varsan leikkiä. Varsat ovat söpöintä mitä tiedän. Ehkä joskus, kun Riina on vähän vanhempi, sekin saa hankkia varsan. Tässä sitä mietitään varsoja vaikka edellinenkin sukupolvi on vielä kasvattamatta!
"No, mitäs pidät Voitosta?" Hätkähdin kuullessani kysymyksen. En ollut huomannut Latun hiipineen taakseni.
"Suloinen, milloinkas poika syntyi?" kysyin.
"Tossa parisen viikkoa sitten", totesi Latu kiinnittäessään narua Lotan Riimuun. Juttelimme niitä näitä, kunnes Riina töytäisi minua kuin sanoen: kauanko tässä pitää vielä lorvia!?

Sidoin Riinan ulos puomin ja hain tallista harjat sekä varusteet. Tullessani takaisin oli Riina jo saanut solmun auki ja käveli kohti mehevää ruohomätästä. Talutin tammani takaisin puomille ja ryhdyin harjaamaan, samalla vahtien herkeämättä solmua. Riina ei olisi millään malttanut pysyä paikoillaan. Sille oli kertynyt kamalasti ylimääräistä energiaa loman aikana. Säädin vielä remmit oikean mittaisiksi ja lähdin kohti kenttää. Kentän laidalta koppasin kainalooni muutaman puomin ja asettelin ne kentälle.

Aluksi menin ihan perusjuttuja. Riina meni tosi nätisti, paljon paremmin kuin ennen lomaa. Myös laukannostot sujuivat, ja ajattelin, että piakkoin voisi olla hyvä käydä valmennuksessa vähän kuuntelemassa ulkopuolisen mielipidettä edistymisestämme. Aloin sitten tulemaan puomeja ympyröillä ja suorilla, ja nekin menivät loistavasti. Tästä voisi jo piakkoin edetä kavaletteihin!

Kaiken kaikkiaan tallilla oli ollut mukava päivä, ja kesäkin oli alkanut, mitä kaikkea hauskaa sen aikana keksiikään?

Uusi asia: puomi

Laukannostot ovat alkaneet sujua päivien myötä yhä paremmin. Se mikä aikaisemmin keski kolme kierrosta, tapahtuu nykyään kolmen metrin aikana. Tietysti pientä hiomista on vielä, mutta kehitystä on tapahtunut huimasti. Riinaa ei uskoisi samaksi hevoseksi kuin mikä se oli tänne tullessaan. Myös jonkinlaista pyöreyttä löytyi. Tosin hyvin pientä enkä enempää vaadikkaan. Aikaisemmin lähes käyttämättömän nelivuotiaan lihaksisto ei ole vielä niin kehittynyt, että siltä voisi vaatia liikoja.

Asiat olivat kuitenkin sillä mallilla, että päätin esitellä Riinalle puomin. Kyllähän sekin välillä tarvitsi kiinnostavampaa tekemistä kuin tylsät koulukiemurat. Innostuneena keksimästäni ideasta riensin tallille pikavauhtia jotta pääsisin nopeasto ratsastamaa. Eihän siitä tietenkään mitään hyötyä ollut sillä hevoset popsivat vielä kauroja mutta ainakin tunsin olevani nopea.

Siinä odotellessani laittelin kentälle puomin. Päätin laittaa aluksi vain yhden, ettei Riina kauheasti säikkyisi, tai "säikkyisi". Sitten hain polleni tarhasta, heitin varusteet niskaan ja toin kentälle. Riina pysähtyi jo portilla ihmettelemään uutta esinettä.  Se nosti päätään ylöspäin ja tarkasteli puomia ikään kuin se olisi suurikin hirviö. Ilmeisesti se kuitenkin päätti, ettei puomista ollut vaaraa, sillä lopulta se töytäisi minua selkään kuin sanoen, että mennään jo.

Käppäilin Riinan kanssa muutaman kierroksen kentällä ja ohjasin sen sitten kohti puomia. Riina käveli ihan rauhassa puomille ja pysähtyi kuin seinään. Kannustin sitä pohkeilla mutta se vain käänsi päätään ja katsoi minua kuin mitäkin idioottia. Sitten se kopsautti kavionsa puomiin ja käänsi taas päätään. "Siitä pitää mennä yli tollo!" Sähähdin Riinalle joka edelleen seisoi paikallaan hievahtamatta. Mulkaisin Latua joka nauraa kihersi kentän laidalla. Ei ollut minun vikani jos ääliö-Riina luuli puomi ylitsepääsemättömäksi esteeksi.

Lopulta alistuin kohtalooni ja nousin selästä taluttaakseni Riinaa. Samaan aikaan Latu oli kaivanut videokameransa  esiin ja otti minusta epäilemättä hauskaa kuvamateriaalia. En kuitenkaan ajatellut sitä vaan suuntasin kaiken energiani käsillä olevaan tehtävään, puomin ylitykseen. Kävelin puomin ylitse itse pitäen kiinni Riinan narusta. Nyt sillä ilmeisesti välkähti päässä, että puomi ei ollutkaan seinä, ja hyvinhän se lopulta pääsi yli. Taputin Riinaa kaulalle ja annoin sille palan porkkanaa.

Toisella kerralla ylitys onnistuikin sitten jo ihan ratsain. Tosin vain löysin ohjin ja jokainen jalka varoivaisesti yksitellen. Muutaman totutteukerran jälkeen Riina menikin jo innoissaan yli sekä ravissa, että laukassa. Ehkä vähän liiankin innokkaasti, mutta parempi näin päin.

Selästä käsin part. 2

jatkoa edelliseen...

Tullesani kentälle en voinut olla nauramatte edessäni avautuvalle näytelmälle. Kimi laukkasi innoissaan ympäri kenttää ohjien laahatessa maata. Latu taas käveli turpeen peittämänä ja yritti turhaan saada Kimiä rauhoittumaan. Koko tilanne näytti niin sekopäiseltä, että sain hillittömän hepulin ja kesti tovin ennenkuin pystyin keskittymään ja menin auttamaan Latua. Yhdessä saimme Kimin rauhoittumaan ja muutaman rauhallisen kierroksen jälkeen Latu lähti viemään Kimiä kohti tallia. Minä taas nousin Riinan selkään toivoen, etten järjestäisi samanlaista näytöstä.

Päätin tehdä tänään kaiken kunnolla. Halusin onnistua ensimmäisellä kerralla, ja tehdä kaksi oikeaoppista nostoa. Se oli kyllä aika vaikeasta saavutettava tavoite mutta kuitenkin mahdollinen. Lähdin tekemään laajoja kaaria ja ympyröitä käynnissä pitkin ohjin. Tiesin, että kunnon verryttely olisi tärkeää mikäli tahtoisin päästä tavoitteeseeni. Riina kulki eilisen pitkän juoksutuksen jäljiltä melko rauhallisesti mikä oli hyvä. Lisäenergiaa ei tässä kaivattaisi.

Ohjat kerättyäni rupesin tekemään voltteja ja ravailemaan vähän. En vaatinu Riinalta vielä asetusta, saati sitten muotoa. Halusin tehdä yhden asian kerralla kunnolla ja tällä hetkellä korjattava ongelma oli laukannosto. Riina kuitenkin taipui ihan hyvin ilman mitään ohjetta. Se taisi olla tänään hyvällä tuulella.

Tehdessäni Riinan kanssa erilaisia ratsastusradan teitä tuli Latu tarhoilta Lotan kanssa. Riina höristi korviaan kaverin saapuessa. Se yritti tempoa kohti kentän laitaa mutta sain sen pidettyä kurissa kunnes se huomasi Lotankin tulevan kentälle. Siitähän se vallan riemastui! Yhtään ei voinut seistä, vaan kokoajan oli pakko stepata ja yrittää kääntyä toiselle puolelle kenttää. Ajattelin, että Riina ottaisi mallia Lotasta jota piti välillä jopa näpäyttää raipalla mutta turha haavehan se oli. Esitys vain jatkui ja jatkui. Päätin kuitenkin kokeilla laukannostoa.

Pyysin Latua vähäksi aikaa uran sisäpuolelle kävelemään ja ryhdyin valmistelemaan nostoa. Puolipidätteitä, tempon vaihdoksia ja sitten laukka-avut. Onnistui! En olisi ikinä voinut olla onnellisempi. Vaikka laukka olikin täyttä kaahausta vailla mitään rytmiä, puhumattakaan kulmiin menosta, olin saanut Riinan nostamaan laukan. Taputin sitä reippaasti kaulalle ja annoin sen laukata Lotan siirtyessä taaksemme ravaamaan. Siirsin Riinan vielä muutaman kerran raviin ja käyntiin ja sain sekä käynnistä, että ravista hyviä nostoja. Tästä hyvästä Riina ansaitsisi ylimääräisen porkkanan.

Jäähduttelin lopuksi ravissa ja mietin tulevaa. Huomenna harjoittelisin vielä laukannostoja, ihan vain varmistukseksi, että oppi on mennyt perille. Sitten olisi aika opettaa asetukset ja muut härpäkkeet ja lopulta tutustuttaa Riina myös esteisiin. Ne olivat kuitenkin vielä kaukana tulevaisuudessa. Päätin elää hetkessä ja nauttia tästä onnistumisesta!