Uittoreissu

Tulin tavallista aikaisemmin tallille, koska oli vapaapäivä. Latua ei vielä näkynyt joten täytin heinäsäkin ja ryhdyin jakamaan hevosille heiniä. Ne kurkottelivat kaula pitkänä karsinanoven yli. Pikku-Voittokin ylettyi sen tekemään, olihan se jo lähes puolitoista-vuotias. Riina katsoi minua paheksuvasti kun veinkin heinät ensin nuorille enkä sille mutta unohti kaunansa kun sujautin sille porkkanan heinien mukana.

Lakaisin tallikäytävää samalla kun odottelin Latua. Lopulta hänkin saapui talliin, haukotellen makeasti. Hän toivotti nopeasti hyvät huomenet ja ryhtyi laittamaan hevosille riimuja. Minä ryhdyin samaan ja pian olimmekin valmiita lähtemään matkaan. Minulla oli mukanani Riina, Rose ja Lotta. Latu taas lähti viemään Kimiä ja Voittoa toiselle puolelle yksittäistarhoihin.

Aamu kului nopeasti. Tyhjensimme boksit ja pesimme lattian. Sitten laitoimme uudet kuivikkeet. Työ oli rankkaa ja se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Lattiat olivat menneet kamalaan kuntoon. Olin niin hikinen, että ehdotin Latulle uittoreissua ja tämä oli samaa mieltä. Järvi tosin oli melko kaukana, ratsain sinne kestäisi reilu tunti, mutta olihan se sen arvoista.

Suitsitimme hevoset mutta jätimme satulat talliin. Sitten lähdimme kävelemään ja ravailemaan metsäpolkuja pitkin järvelle päin. Minä Riinalla, Latu Lotalla (”Mitä nyt siitäkin tulisi jos ottaisin Kimin veteen, sehän saisi kohtauksen!”). Onneksi Lotalla on vähän enemmän järkeä päässä ja ainakin ojien ylitykset sujuivat mallikkaasti. Riinalta eivät niinkään, emme olleet pahemmin harrastaneet hyppyjä, ja se ei oikein osannut arvioida tarvittavan loikan suuruutta.

Lopulta pääsimme kuin pääsimmekin perille. Hevoset katsoivat vettä arvioiden, mutta kokeneemman Lotan perässä Riinakin uskalsi veteen. Suokkimme osoittautuivatkin oikein vesipedoiksi. Molemmat ruiskivat vettä ja laukkailivat matalikossa kuin pienet varsat. Uskaltauduimme jopa hieman syvemmälle. Riina päätti lähteä uintireissulle. Otin harjasta kiinni ja kelluin Riinan mukana, kunnes lopulta pääsimme rantaan. Sitten tapahtui jotain yllättävää. Lotta oli jo jonkin aikaa kuopinut maata ja yhtäkkiä se ryhtyi piehtaroimaan matalikossa. Latu ehti juuri ja juuri hypätä alas selästä. Nauroin Latun yllättyneelle ilmeelle ja tämä katsoi minua murhaavasti. Kosto siitä kun hän nauroi minulle opettaessani Riinalle puomeja.
Pääsimme kuitenkin kunnialla takaisin tallille, ja Latukin jo nauroi kommellukselleen. Oli aurinkoinen päivä joten uskalsimme jättää kosteat hevoset tarhaan. Kävin välillä kotona mutta illalla tulin vielä tallille hakemaan hevosia sisään ja antamaan Lotalle pienen määrän kivennäistä. Melassia se ei loman jälkeen ole saanut, kun olemme menneet vähän kevyemmin.