Tulin tallille tapani mukaan aikaisin. Ei ollut yhtään tallifiilis, sillä satoi kaatamalla, polku oli mutainen, oli kylmä ja tuuli, ja tänään pitäisi treenata kouluratsastusta. Huokaisin tylsistyneenä. Tällaisina päivinä sitä miettii, miksi ostinkaan hevosen?
Katsahdin nopeasti tallin ovelle. Se oli lukossa joten Latu ei ilmeisestikkään ollut vielä saapunut. Vielä ei kuitenkaan ollut hevosten aamuruokinnan aika, joten päätin siinä joutessani käydä tarkastamassa tarhojen aidat. Tarkistaessani viimeistä tarhaa, alkoi tallusta kuulua outoa ääntä. Ajattelin kuulevani harhoja, mutta päätin silyi mennä tarkastamaan.
Lukko ei ollut aueta. Yritin sulatella sitä, mutta ei siitä paljoa apua ollut. Käteni vain kohmettuivat entisestään. Lähdin kohti vajaa ja höngin samalla lämmintä ilmaa jo lähes tunnottomiksi menneisiin sormiini. Palasin ovelle mukanani lukkosula, joka onneksi vielä toimi. Suihkautin nestettä avaimenreiästä sisään, ja parin minuutin päästä lukko viimein aukesi. Sisällä kohtasin odottamattoman näyn.
Kaikki hevoset kuljeskelivat vapaana tallikäytävällä. En tiennyt kuka oli oppinut avaamaan salvat, mutta sen tiesin, että hevoset oli heti saatava takaisin karsinoihin. Olin jo saanut lähes kaikki hevoset talliin, kun huomasin Riinan puuttuvan. Sitten näin raollaan olevan rehulan oven.
Sieltähän se Riina löytyikin, kouristelemasta rehulan lattilta, puoliksi syödyn kauralaatikon vierestä. Säikähdin ihan kamalasti ja yritin hysteerisesti saada Riinan nousemaan samalla kun näppäilin toisella kädellä eläinlääkärin numeroa. Suvaitsisi se Latukin jo saapua paikalle!
Onnistuin kuin onnistuinkin saamaan Riinan tallista ulos ja juoksuttamaan sitä pihalla. Onneksi kyse ei kuitenkaan ollut mistään hirveän vakavasta, sillä puolen tunnin kävelyn jälkeen se oli jo lähes normaali. Eläinlääkärin ajaessa pihaan en huomannut Riinassa mitään omituista, eikä hänkään, joten vein Riinan talliin. Kaurat jäivät kyllä antamatta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti